Kehittämishankkeet

Yhteisöt tarvitsevat ajoittain yhteistä työtä toimintansa muuttamiseksi. Olemme mielellämme mukana projekteissa, joissa tavoitellaan kaikkien yhteisön jäsenten osallistumista ja monien näkökulmien esille saamista. Pyrimme luomaan olosuhteet, jotka mahdollistavat koko organisaation  vuoropuhelun ”samassa huoneessa”. Meillä on näyttöä siitä, että investoinnit kaikkien asianosaisten yhteiseen keskusteluun, yhteisten merkitysten selkeyttäminen ja vivahteiden näkyväksi tekeminen maksavat itsensä takaisin laadukkaampana ja päämäärätietoisempana työskentelynä.

Kehityspiikki Oy on osallistunut useisiin julkisilla varoilla toteutettuihin kehittämishankkeisiin ja omaa kokemusta hankkeiden rahoituksen suunnittelusta ja hakuprosesseista (esim. Tykes- ja ESR-hankkeet ja TE-keskusten rahoittamat hankkeet).

Kehittämishankkeissa toimimme johdon tukena. Tyypillinen konsultaatioprosessi voi sisältää mm. seuraavia asioita:

  1. Selvitys yhteisön tilanteesta. Jäsenten ja sidosryhmien haastattelut. Tarvittaessa laajempi tutkimus. Kirjalliseen aineistoon tutustuminen.
  2. Ehdotus konsultaatioprosessista. Toimeksiantajan kanssa sovitaan konsultaatioprosessin tavoitteista, toteutuksesta ja laajuudesta.
  3. Mahdollisen rahoituksen hakeminen kehittämishankkeelle yhdessä tilaajan kanssa.
  4. Yhteisön konsultaatio. Kahdesta viiteen koulutuksellista koko yhteisö koskevaa seminaaria esim. puolen päivän mittaisina. Seminaareissa työstetään organisaation tavoittelemaa muutosta.
  5. Johdon sparraus. Konsultti ja esimies tapaavat viidestä kymmeneen kertaa työstäen johtamista ja esimiehen toimintaa eri tilanteissa. Konsultti toimii yhteisön esimiehen tukena.

Lisätietoja kehittämishankkeista: Markus Anttila.
Halutessasi voit ottaa yhteyttä myös suoraan konsultteihimme.

Esimerkkejä:

  • Taloushallinnon toimintatapojen kehittäminen monimutkaisessa matriisiorganisaatiossa
  • Laatujärjestelmien luominen sosiaalitoimille ja järjestöille
  • Tiimiorganisaation luominen
  • Organisaatiouudistuksen jalkauttaminen
  • Uusien toimintatapojen kehittäminen
  • Toimintamallien luominen palvelukeskuksille jne.