Historia

kuva Kehityspiikki on alusta asti ollut ammatinharjoittajien yhteisö. Olemme aina suosineet osallistavia ja toiminnallisia työtapoja teoreettisia jäsennyksiä unohtamatta.

Kehityspiikki Oy perustettiin järjestöjen kehittämisyksiköksi vuonna 1997. Yhtiön ensimmäisenä asiakkaana toimi Eläkeliitto ry. Alkuvuosina yritys suunnitteli ja toteutti vaativia koulutuksia ja laati selvityksiä ja tutkimuksia. Sittemmin asiakkainamme on ollut yli 70 suomalaista järjestöä nuorista varttuneisiin, maanpuolustuksesta kehitysyhteistyöhön, sosiaali- ja terveystyöstä liikuntaan ja ammattiyhdistyksistä kulttuurijärjestöihin. Olemme osallistuneet niin järjestöjen johdon kouluttamiseen, strategisen työn konsultointiin kuin kansalaistoiminnan ja vapaaehtoistyön kehittämiseen.

Vuosituhannen vaihteessa yhtiön asiakaskunta laajeni yritysten ja julkisten yhteisöjen henkilöstön kehittämiseen. Sittemmin olemme konsultoineet mm. suomalaista elintarviketeollisuutta, pankkeja sekä julkisen palvelun tuottajia ja tarjoamme asiakkaillemme muun muassa johdon sparrausta, esimiesvalmennusta, johtoryhmien kehittämistä, työnohjausta, erilaisia kehittämishankkeita sekä tutkimuksia.

Olemme toimineet kouluttajina lastensuojelun jälkihuollon ja päihdetyön kentillä lähes yhtiön perustamisesta lähtien. Yrityksemme sisältä löytyvän monipuolisen ja vankan osaamisen ja asiantuntijuuden lisäksi vahvuuksiamme ovat laajat yhteistyöverkostot ja kokemus.

Vuonna 2009 organisaatiomme uudistui ja mukaan astui kolme sisaryritystä: Kehityspiikki Koulutus Oy (mm. ohjaavaa koulutus, työhön valmennus, atk-koulutus, ea-koulutus, päihdetyöhön liittyvää koulutus), Kehityspiikki Consulting Oy (mm. työnohjaus, johdon sparraus, esimiesvalmennus, Laturi -työyhteisövalmennus, Mentorex, Yhteisödynamo, konfliktikonsultaatiot sekä erilaiset kehittämishankkeet), Kehityspiikki Tutkimus Oy (arviointitutkimukset). Rakennemuutoksen myötä palvelut ja toiminta asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa säilyivät entisellään Kehityspiikki Oy:n keskittyessä em. yhtiöiden markkinointiin ja tukipalveluihin.